Oletko se Sinä? Asioista kiinnostunut, reipas ja yhteistyökykyinen nuori? Miltä luulet tulevan työnantajasi ajattelevan, jos ...
Talviuinnin SM-kisat järjestettiin tänä vuonna Lahden Nastolassa. Isäntänä toimi urheiluopisto Pajulahti loistavissa ...
Kiitos Olli Savelalle kirjoituksestasi Mäntsälän Uutiset-lehdessä 5.2.2025! Keusoten aluehallituksen päätös omaishoitajien ...
Alkaneella viikolla vietetään Mäntsälässäkin jo perinteeksi muodostunutta valtakunnallista Ohjaamoviikkoa. Kuluvan vuoden ...
Mäntsälän 440-vuotisjuhlavuosi on alkanut – ja luvassa on melkoinen määrä kotiseutuhenkisiä tapahtumia. Kunta on julkaissut ...
Uudenmaan liitto kritisoi lausunnossaan Mäntsälän yleiskaava 2050 -luonnosta yleispiirteisyydestä. Riskeinä maakuntahallitus ...
Keudasta valmistui tammikuussa kaikkiaan 203 opiskelijaa. Keudan Mäntsälän toimipisteessä logistiikan perustutkinnon ovat ...
Rap-artisti Kullervo kantaa ylpeydellä ukkinsa nimeä, haluaa kirjoittaa ison murrehitin ja kärsii luovasta kuukautiskierrosta ...
Laulaja-lauluntekijä Johanna Iivanainen ja kitaravirtuoosi Mikko Iivanainen julkaisevat ensimmäisen duoalbuminsa liki ...
Mäntsälän jäähallin kahviossa järjestettiin viime viikolla Maanpuolustusnaisten toiminnasta kertonut infotilaisuus. Se ...
Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus on kokouksessaan maanantaina nimennyt lisää ehdokkaita kevään aluevaaleihin.
Jari Heikkilä on toiminut ohjaajana koko osaston toiminnan ajan.
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results